Teksti on julkaistu myös Helsingin Uutisissa lukijakirjoituksena 17.3.
Jokavuotisen lumikaaoksen saapuessa tuhannet ihmiset joutuvat tarpomaan lumikinosten läpi päästäkseen bussipysäkeille, ulkoilemaan koiransa kanssa tai viemään roskia. Autotiet ovat lumesta vapaita, mutta kävelytiet ovat pitkään lumikinosten vallassa.
Miksi aurausjärjestys on arvovalinta? Koska nykyinen järjestys suosii autoilijoita, jotka ovat tilastojen mukaan miehiä tai keskiluokkaisia yksityisautoilijoita.
Entä lapset, naiset, lastenvaunujen kanssa liikkuvat ja liikuntarajoitteiset?
Tukholmassa otettiin käyttöön sukupuolten tasa-arvoa edistävä aurausjärjestys vuonna 2015, jotta kaupunki olisi aidosti turvallinen myös lumikaaoksen keskellä – naisille, miehille ja kaikille kaupungin kulkijoille. Tilastojen mukaan miehet ovat todennäköisemmin talvisin auton ratissa, kun taas naiset kävelevät, pyöräilevät ja käyttävät julkista liikennettä. Jalankulkijat joutuvat kolme kertaa todennäköisemmin onnettomuuksiin teiden liukkauden vuoksi. Suurin osa talven onnettomuuksista kohdistuu siis naisiin.
Yleinen argumentti aurausjärjestyksestä puhuttaessa on se, että autoilun riski kasvaa jos teitä ei aurata ajoissa. Entä ne tuhannet ihmiset jotka päätyvät ensiapuun siksi, että liukastuvat tai kaatuvat teillä, koska liikkuminen on tehty aurauksen ansiosta mahdottomaksi?
Suomessa liukastumistapaturmista aiheutuvat kustannukset ovat viisinkertaiset verrattuna katujen kunnossapidon kustannuksiin. Priorisoimalla Helsingissä kevyen liikenteen väyliä helpotetaan tuhansien ihmisten elämää ja tehdään heille kulkemisesta turvallisempaa.
Mikäli liikkuminen julkisella liikenteellä tai jalan olisi aidosti helpompaa, vaivattomampaa ja turvallisempaa kuin autoilu, ihmiset valitsisivat sen vaihtoehdon. Usein valinta auton ja bussin välillä perustuu helppouteen ja mukavuuteen, joka on täysin ymmärrettävää. Siksi kaupungin täytyy tehdä julkisesta liikenteestä helpoin ja mukavin vaihtoehto.
Auraamisessa pitää priorisoida kävelyteitä, julkisen liikenteen reittejä ja pyöräteitä. Jotta Helsinki onnistuu tavoitteessaan olla hiilineutraali vuonna 2035, tulee kaupungin tekemien valintojen aidosti tukea ilmastoystävällisiä liikkumistapoja. Tämä tarkoittaa jalankulkijoiden sekä julkisen liikenteen priorisoimista, kesät ja talvet.
Jos valinta täytyy tehdä autoilijoiden ja jalankulkijoiden välillä, valitsen aina jalankulkijat.
Kuva: Teppo K. / Voidobjects
Muokkaus: Hanna Kivimäki