Kun olin 20-vuotias, vietin välivuotta, työskelin VR:llä lähiliikennekonduktöörinä ja minulla oli kymmenien tuhansien eurojen edestä velkaa. Lähitulevaisuus vaikutti synkältä. Olin täpärästi välttänyt ulosoton ja lähestyvät opinnot huolestuttivat.
Opiskelija-asuntoja ei ollut tarjolla, opintotuki ei riittänyt edes pakollisten kulujen kattamiseen ja opintojen mukanaan tuoma kuormitus huoletti.
Olin puhtaasti onnekas kun selvisin tilanteesta, joka olisi voinut viedä elämäni hyvin eri polulle kuin missä nyt kuljen. Jatkoin kolmivuorotyötä konnarina ja puursin opintoja, kunnes sain opintoihin paremmin sovitettavan työn. Omat voimavarat eivät olisi riittäneet enää kauan.
Yhteiskunnallinen vaikuttaminen on minulle tärkeää, sillä uskon ettei maailma ole valmis ja muuttuu paremmaksi vain tekemällä. Olen SDP:n jäsen, koska uskon että maailmasta tehdään parempi luomalla kestäviä hyvinvointivaltioita. Kenenkään ei kuulu jäädä yksin. Olen itse kokenut paljon yksinäisyyttä ja vastoinkäymisiä. Voin kiittää ilmaista koulutusta, edullista musiikkiopiston opetusta ja nuorisojärjestöjen tuomaa yhteisöllisyyttä nykyisestä elämästäni.
Olen helsinkiläinen feministi, optimisti ja demari. Helsinki on ollut kotini lähes koko aikuisikäni ja Pohjois-Helsingin polut ovat tulleet tutuiksi.
Olen toiminut vaikuttajana erilaisissa järjestöissä lähes kymmenen vuoden ajan. Olen edistänyt niin opiskelijoiden sekä sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjen oikeuksia kuin nuorten osallisuutta.
Nuorten osallisuuden edistäminen on ollut minulle tärkeä teema koko vaikuttajapolkuni ajan. Muita minulle tärkeitä teemoja ovat feminismi, yhdenvertaisuus ja globalisaatio. Ammattikorkeakouluopintojani ovat varjostaneet yhteiskunnasta puuttuva arvostus AMK-koulutusta kohtaan sekä haaste töiden ja opintojen yhteensovittamiseen suhteen. Viime vuoden työuupumus ja pitkään jatkuneet mielenterveysongelmat ovat saaneet minut kokemaan paljon turhautumista hyvinvointiyhteiskuntamme aukkoja kohtaan.
Kukaan ei saa pudota yhteiskunnan riveistä, vaan meidän täytyy kutoa tiivis ja syleilevä turvaverkko.
Vaikuttajatausta
Varapuheenjohtaja, Helsingin nuorisojaosto; Elokuu 2021-
Nuorisojaosto toimii kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan alaisena jaostona, vastaa nuorisotyön ja -politiikan avustusten jakamisesta sekä asettaa tavoitteet nuorisoalan kokonaisuudelle.
Varajäsen, Helsingin kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta; Elokuu 2021-
Kulttuuri- ja vapaa-aikalauakunta huolehtii kulttuurin ja vapaa-ajan toimialan tehtävistä eli kulttuurista, kirjastotoiminnasta, liikuntapalveluista sekä nuorisopalveluista.
Hallituksen jäsen, SDP Helsinki; Tammikuu 2021-
Joulukuu 2022.
Edustin puolueosastoani Eurooppademarit Tähteä piirihallituksessa. Olin piirihallituksen nuorin jäsen.
Hallituksen varajäsen, Suomen Nuorisoalan kattojärjestö Allianssi; Tammikuu 2021-Joulukuu 2022.
Edustin Demarinuoria, Demariopiskelijoita, Työväen Urheiluliittoa sekä Nuoria Kotkia Allianssin hallituksessa. Toimin hallituksen edustajana Allianssin kansainvälisen politiikan työryhmässä.
Työryhmän jäsen, SDP:n Eurooppa- ja Pohjoismaat-työryhmät; Lokakuu 2020-
Hallituksen varajäsen, Suomen YK-liitto; Tammikuu 2020-Joulukuu 2021.
Liittohallituksen varajäsen, Demarinuoret; Elokuu 2020-Toukokuu 2022.
Liittohallitus johtaa Demarinuorten poliittista toimintaa, visioi toimintaa ja toimii puolueen kirittäjänä.
Hallituksen jäsen, Metropolia Ammattikorkeakoulun osakeyhtiö; 2020-2021
Sain kunnian edustaa opiskelijoiden ääntä Suomen suurimman ammattikorkeakoulun hallituksessa, yhdessä muiden omistajien, eli kuntien edustajien kanssa. Hallitustyö työllistää kuukausittain ja mandaattini päättyi toukokuussa 2021.
Executive Board Member, JEF Europe – Young European Federalists; 2019-2020
Portfoliooni kuuluu ulko- ja turvallisuuspolitiikka, yhdenvertaisuus, EU:n kansainväliset suhteet Afrikan mantereella sekä viestintä.
Pool of Trainers, Organising Bureau of European School Student Unions OBESSU; 2019-2020
Olen käytettävissä OBESSU:n tarpeisiin kouluttajana oman käytettävyyteni mukaan. Koulutusteemat, joihin olen erikoistunut ovat: nuorten osallisuus, yhdenvertaisuus, järjestöjen perehdytykset ja tiedonsiirto, sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöt, projektinhallinta. Mandaatti päättyy joulukuussa 2020.
Kampanjatiimin jäsen; Mikkel Näkkäläjärvi europarlamenttiin 2019
Osana tiimiä toteutin viestintää ja vaalimainoksia.
Kampanjatiimin jäsen; Anni Koivisto eduskuntaan 2019
Osana tiimiä loimme yhdessä ehdokkaan kanssa vaalivideon, jonka suunnittelin, kuvasin ja editoin. Avustin myös muussa viestinnässä ja katukampanjoinnissa.
Edustajiston jäsen, Metropolia Ammattikorkeakoulun opiskelijakunta METKA; Tammikuu 2020-Joulukuu 2021
Edustajiston varajäsen Punamulta -listalta, edustajiston ainoa poliittinen lista joka muodostettiin yhdessä Keskustaopiskelijoiden kanssa. Edustajisto kokoustaa kuukausittain, mandaatti päättyy joulukuussa 2020.
Hallituksen jäsen, Helsingin demarinuoret; 2019
Vastasin piirin viestinnästä ja saavutimme vuoden aikana aiempaa enemmän ihmisiä. Kasvatimme aktiivimäärää ja järjestimme erilaisia tapahtumia Helsingin alueella, Demarinuorten toiminnasta kiinnostuneille.
Kansainvälisen politiikan ryhmän jäsen, Suomen nuorisoalan kattojärjestö Allianssi; 2019
Ryhmä muodostaa ja edistää Allianssin kansainvälisen politiikan kantoja. Edustin Allianssia kahdessa European Youth Forumin Council of Membersissä, eli sääntömääräisessä kokouksessa. Osallistuin myös nuorisodelegaattina Maailman nuorisoministerien konferenssiin, Lisboa21:seen.
Edustajiston puheenjohtaja, Metropolia Ammattikorkeakoulun opiskelijakunta METKA; 2019
Johdin opiskelijakunnan ylimmän päättävän elimen toimintaa, joka tekee päätöksiä 16000 Metropolian opiskelijan puolesta.
International Officer, liittohallituksen jäsen; Eurooppanuoret; 2019
Liittohallituksen jäsenenä opin paljon valtakunnallisen järjestön toiminnasta, pääsin kehittämään jäseneksi liittymisprosessia sekä valmistelemaan yhtä nuorisojärjestöpiirien kiinnostavinta EU-tapahtumaa: Linnaseminaaria. Vastasin lisäksi Eurooppanuorten kansainvälisestä vaikuttamisesta ja yhteyksistä sisarjärjestöihin sekä kattojärjestö JEF Europeen.
Kansainvälisen työryhmän jäsen, piirin varapuheenjohtaja; Eurooppanuoret; 2018
Osallistuin kansainvälisen vaikuttamisen valmisteluun osana työryhmää. Helsingin aluejärjestön varapuheenjohtajana kehitimme tapahtumien saavutettavuutta, viestintää sekä jäsenistön moninaisuutta.